TripAdvisorin kohtaama kritiikki

TripAdvisor on saanut osakseen paljon arvostelua, etenkin hotellien edustajien puolelta. Heitä kismittää erityisesti se, että kuka tahansa voi kirjoittaa arvostelun hotellista. Naapurihotellin juoni omistaja voi naputella todella karmivan kuvaelman kilpailijastaan tai joku ilkikurinen teini voi itseään hauskuuttaakseen arvostella kieli poskessa hotellin toisella puolella maailmaa.

Toisaalta hotelli voi käydä omaan taistoonsa valjastamalla ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet kirjoittelemaan ylistäviä lausuntoja oman majoituksen tasosta ja ystävällisestä asiakaspalvelusta. Sunday Timesissa oli syksyllä artikkeli jossa väitettiin hotellien maksavan kolme puntaa freelancereille tekaistuista arvosteluista.

TripAdvisor on käynyt taisteluun näitä sen mainetta murentavien väitteitä vastaan. Hotellit voivat protestoida ja pyytää sivustoa poistamaan ilmeisen tekaistut arvostelut. TripAdvisor lienee myös entistä halukkaampi tähän.  Lisäksi TripAdvisor kertoo joka käänteessä talon sisäisestä tiimistä ja supertehokkaasta softasta, jotka eliminoivat epäaidot suositukset.  Totta onkin, että TripAdvisor tuntuu tarkistavan suosituksia aiempaa tarkemmin.

Innostuin kirjoittamaan pari viikkoa sitten positiivisen, mutta ei mitenkään ylistävän arvion Helsingissä sijaitsevasta intialaisesta ravintolasta, jossa käyn aina silloin tällöin. Ihmettelin hiukan kun suosittelu ei ilmaantunutkaan normaaliin tapaan sivustolle. Muutamaa tuntia myöhemmin sähköpostiini napsahti seuraava viesti:

“Dear TripAdvisor Member,

Thank you for your contributions to TripAdvisor. This email is designed to help us protect your privacy and ensure a quality experience for all TripAdvisor users. If you recently submitted a review and are the author of this review, please click on the link below to confirm it:
<linkki>
If you do not click on this link before 10 Feb 2012 your review will not be posted. As always, we will continue to keep your review anonymous and will not disclose your e-mail address to anyone.

Thank you for taking the time to verify your review!  It helps us to keep our information valid and up-to-date, so we appreciate your response.

Sincerely yours,
TripAdvisor Support Team”

Kontrolli siis toimi. Olisikohan tietokoneeni maantieteellinen sijainti lähellä ravintolaa (välimatkaa 30 km) herättänyt sivuston epäilykset? Tästä syystä TripAdvisor suosittelee hotellisuositusten tekemistä kotoa käsin matkan jälkeen ja esim. hotellin aulan yleisökäytössä olevalla tietokoneella tehty suositus jää todennäköisesti julkaisematta.

Tosin jos olisin ravintolan bulvaani, olisin tietenkin klikannut linkkiä ja suosittelu olisi julkaistu.

Kaikesta kritiikistä huolimatta suositussivustot ovat tulleet jäädäkseen ja johtuen matkailualan luonteesta, niiden vaikutus on alallamme suurempi kuin muilla. Normaalisti tuote ostetaan näkemisen jälkeen. Matka taas ostetaan ensin, ja nähdään sitten. Niinpä suositukset heilauttavat ostajan vaa’ankielen helposti suuntaan tai toiseen.

Kuinkahan Basil olisi selvinnyt TripAdvisor -aikakaudella?

Lue myös:
TripAdvisor – maailman suosituin matkailusivusto, osa 1
TripAdvisor osa 2 – Majoitusyrityksen Top 10
TripAdvisor osa 3 – Matkailukohteen Top 5

Advertisements

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: