WTM 2012 päivät 3 ja 4: sosiaalisen median seminaarit sekä tunnelmakuvia matkan varrelta

WTM Social Travel Market käynnistyi viime keskiviikkona. Tämä kaksipäiväinen ja kovasti etukäteen kohistu seminaarisarja oli suunnattu kaikille niille, jotka halusivat tietoa sosiaalisen mediasta ja siitä, kuinka SOMEa on käytetty menestyksellisesti matkailumarkkinoinnissa.

Seminaariesityksiä seuraamaan saapuikin hyvin monimuotoinen yleisö matkabloggareista hotellinomistajiin ja nuorista sosiaalisen median ammattilaisista vuosikymmeniä alalla toimineisiin matkanjärjestäjiin. Lähes kaikki seminaarit olivat viimeistä paikkaa myöten täynnä, joten tästä voi tulkita sen, että sosiaalinen media kiinnostaa kaikkia – ja se nähdään merkittävänä markkinointikanavana myös matkailualalla.

Sosiaalisen median psykologia

Keskiviikon ohjelmassa käsiteltiin mm. paikannuspalvelu Foursquarea, videobloggaamista, mobiilipalveluita sekä sosiaalisen median uramahdollisuuksia. Aamupäivän seminaariohjelma oli kaiken kaikkiaan äärettömän mielenkiintoinen, mutta itselleni antoisin esitys oli ehdottomasti ”The Psychology of Social Media”, jonka piti pitkän linjan markkinointimies Allister Frost. Mr Frost on ollut ennen oman yrityksensä perustamista mm. Microsoftin palveluksessa vastaten digitaalisen markkinoinnin strategiasta. Hänen asiantuntemuksensa ja innostuneisuutensa oli mukaansatempaavaa.

Esitys käsitteli nimensä mukaisesti sosiaalisen median psykologiaa – syitä miksi ja miten sosiaalinen media toimii niin hyvin markkinoinnissa. Allister Frostin liikkui esityksessään sekä markkinoinnin teoriatasolla että antoi käytännön markkinointivinkkejä. Hän nosti esiin – mielenkiintoista kyllä – yhtenä hyvänä esimerkkinä vanhan ystävämme VisitNorwayn verkkosivuilla sijaitsevat pelit.  VisitNorway antaa pelejä, näytönsäästäjiä ja videoita ilmaiseksi sivustolla kävijöille, jotka sitten ’vastapalveluksena’ suhtautuvat myötämielisemmin VisitNorwayhin. Tässä esityksen video katseltavaksi:

Matkabloggarit ja videot

Toinen hyvin inspiroiva sessio koski videoita ja bloggaamista. Jo viime vuonna useissa seminaareissa korostettiin videoiden tärkeyttä matkailumarkkinoinnissa, mutta nyt saimme uuden kulman asiaan. Vaikka videot ovat todella tärkeitä markkinoinnin kannalta, niiden tuottaminen on normaalisti erittäin kallista. Kalliiden ammattilaiskuvaajien sijaan yritykset voivat lyöttäytyä yhteen matkabloggareiden kanssa ja saada tällä tavoin runsaasti edullista filmimateriaalia käyttöönsä. Materiaali kannattaa toki editoida ja tuottaa lopulliseen muotonsa ammattilaisvoimin, ja lopputulos voi olla todella korkealaatuista. Lisäksi näkökulma kohteeseen on usein aivan eri kun ammattilaiskuvaajilla.

Yhteenveto

Torstain seminaarit käsittelivät Facebookia, kriisien hoitoa sosiaalisen median avulla ja parhaita alueorganisaatioiden sosiaalisen median ideoita. Palailen näihin aiheisiin loppusyksyn aikana.

WTM 2012 oli omasta mielestäni jotenkin positiivisempi ilmapiiriltään kuin viime vuonna. Viime vuonna Excel-hallin reunamilla oli enemmän myymätöntä näyttelytilaa Ehkäpä olemme todellakin pääsemässä matkailussa parempiin aikoihin, vaan ken sen tietää. Tässä vielä katseltavaksi tunnelmakuvia viikon varrelta ensi vuoden World Travel Market -hulabaloota odotellessa.

Ruuhka-aika (joka kesti neljä päivää) Excelin keskikäytävällä

Bolivialaista naiskauneutta

Costa Rican osasto oli näyttelyn komeimpia.

VisitFinlandin osastolla Riitta Balzan (VisitFinland/Finpro) ja Kari Halosen (Toolbox Travel Marketing & Consulting) kanssa.

Pietarin osastolla neuvottelemssa Pietarin Anna Mazurenkon ja Halosen Karin kanssa.

TripAdvisorin osastolla riitti kuhinaa.

Upea hennatatuointi tarttui matkaan Abu Dhabin osastolta.

Argentiinalaista tyylikkyyttä

Teknologiateatterissa annettiin lyhyitä tietoiskuja koko tapahtuman ajan.

Alhaalla näkyvässä pehmeässä iglussa sai maksuttomia niska/hartiahierontoja.

Ensi vuoteen siis!

Mainokset

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

3 responses to “WTM 2012 päivät 3 ja 4: sosiaalisen median seminaarit sekä tunnelmakuvia matkan varrelta”

  1. Anu Harju-Myllyaho says :

    Kiitokset jutusta, linkitin sen Matkailu.org verkkosivulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: