Verkkokaupasta opastettuja kierroksia?

Vuosien varrella olen törmännyt usein siihen, että etenkin matkailun kehittäjät kaipaavat aktiviteetteja ja muita matkailijoille tarkoitettuja palveluita netin kautta ostettavaksi.  Tätä on helppo vaatia, mutta vaikeampi toteuttaa.

Usein aktiviteettitarjoajat ovat niin pieniä yrityksiä, että verkkokaupan sovittaminen omalle kotisivulle on todella vaikeaa. Suurin osa valmiista verkkokaupoista on tarkoitettu tavaroiden myyntiin, ei palveluiden, minkä vuoksi kallis räätälöity ratkaisu voi olla ainut mahdollisuus.

Volyymit ovat myös hyvin pieniä, joten verkkokaupan olemassaolo toimivine ja turvallisine maksusysteemeineen on myös kallista. Ja vaikka palveluita olisikin myynnissä, online-volyymin kasvattaminen markkinoinnilla saattaa käydä kukkaron päälle, tai vie ainakin reippaasti aikaa ja energiaa.

Suomalaisia matkailupalveluita on toki nettimyynnissä. Lapissa. Kun on riittävän suuri asiakasvolyymi ja tahtoa kehittää palveluita, niin jopa löytyy keinotkin. Tilanne onkin aika eri kun tullaan entisen Lapin läänin rajan eteläpuolelle.

Päiväretki Helsingin seudulla

Mietitäänpä Helsinkiä ja tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää kohderyhmää eli omatoimimatkailijaa. Onko netissä myynnissä ihan tavallista opastettua päiväretkeä Helsingistä tai opaspalvelua Helsingissä, joka sopisi ihan tavalliselle pariskunnalle, ei ryhmälle? Nyt tarkoitan sellaista palvelua, jonka voi ostaa ja maksaa netissä, ja jota tarjotaan kansainvälisille matkailijoille.

Ja jos sellainen sivusto löytyy, josta voi ostaa, kuinka kallista palvelun tarjoaminen on myyjälle?

Aloitan tutkimustyöni Visit Helsinki – sivustolta. Sieltä löytyy pienen etsiskelyn jälkeen Food Sightseeing ja Helsinki Expert, jotka molemmat tarjoavat myytävää netin kautta. No nämä tiesinkin jo entuudestaan. Muuta en löydä nopeasti katsoen, vaan voinhan toki olla väärässä.

Siirryn suurempien maailmanlaajuisten sivustojen pariin. Pienenä toimijana kannattaa tarjota palveluitaan suuren markkinointikoneiston omaavan sivuston kautta. Komissiota vastaan saa helposti markkinoinnin, asiakashankinnan ja joskus jopa maksuliikenteen hoidettua.  Majoitustarjoajat ovat ymmärtäneet asian erinomaisesti tarjotessaan huoneitaan Booking.com –sivuston kautta. Mutta entä nämä opastettujen retkien tarjoajat?

Ja löytyihän niitä opastettuja retkiä. Tunti siihen meni, mutta löytyihän niitä. Tässä työn tulos:

Rent-a-guide.net

”One-stop-shop for activities”. Saksalainen Rent-a-guide.net osti kilpailijansa LocalGuidingin viime talvena. Näiden kahden yhdistymisen myötä tarjolla on nyt kuulemma 15 000 tuotetta ja 3 500 paikallisopasta. Rent-a-guiden mukaan palveluita on nyt käyttänyt 100 000 asiakasta 130 maassa.

Suomessa on tarjolla yksi tuote: retki Nuuksioon.  Mikhail opastaa 4-6 tunnin retken Nuuksioon hintaan 30 euroa.  Toivottavasti tämä hinta on per henkilö, muutenhan Mikhailin tuntipalkka jää aika onnettomaksi. Tarkemmin katsottuna tätä retkeä ei saakaan varttua netin kautta, vaan pitää ottaa yhteyttä puhelimitse asiakaspalveluun. Harmi.

Vertailun vuoksi katson sivustolta Ruotsin tarjontaa. Tukholmassa on tarjolla 14 palvelua, joista useat ovat yksityisopastuksia 1 – 50 asiakkaalle. Kolmen tunnin yksityisopastuksen saisi 220 eurolla ja kuuden tunnin 440 eurolla. Tässä tuntihinta onkin jo järkevämpi. Opastuksia on myös myynnissä ihan oikeasti kalenterin kautta.

Kuinkahan kauppa kävisi tällä sivustolla? Kannattaisikohan jonkun lähteä mukaan Mihailin seuraksi?

Viator

”Travel with an insider”. Amerikkalainen Viator on alansa johtava toimija ja toimii nykyisin yhteistyössä TripAdvisorin kanssa, joten naputtelen luottavaisesti Helsingin hakukenttään. Tulokseksi saan 10 opastettua kiertoa Helsingissä joko bussilla tai rannikkoristeilyaluksilla.

Sitten huomaankin että tarjolla on myös sivusto http://tourguides.viator.com/ josta löytyy privaattioppaita. Helsingissä heitä on kaksi: Tanja ja Natalie.  Loistavaa! Vertailun vuoksi tutustun taas länsinaapurimme tarjontaan. Tukholmassa on taas kaikki suurempaa, oppaitakin on tarjolla kymmenkertainen määrä.

Viator näyttää ottavan 20% komission, mutta rekisteröityminen  on ilmaista. Hyödyllinen suuri toimija?

Tours by locals

”Connecting travelers with local guides. Worldwide. Since 2008.” Hyvien ensivaikutelmien jälkeen riemu nousee kattoon. Helsingissä on tarjolla 49 opastettua retkeä, joita tarjoaa kuusi paikallista opasta. Mahtavaa!

Kirsti, Maarit, Maria, Johan, Susanna ja Ralf tarjoavat kunnon kattauksen päiväretkiä ja lyhyempiä pyrähdyksiä Uudenmaan kohteisiin. Ihanin retki on ehdottomasti matka siirtolapuutarhaan, jonka vetää Cosy Finlandista tuttu Kirsti S. Kuvitelkaapa amerikkalaista pariskuntaa, joka saapuu risteilyaluksella Helsinkiin kurkkuaan myöten täynnä linnoja, kirkkoja ja mukulakivikatuja.  Mikäpä kirkastaisi mielen ja huuhtoisi keskiaikaisten vanhojen kaupunkien katupölyn pois paremmin kuin kukkiva siirtolapuutarha ja tutustuminen sen ylpeään omistajaan!

Koska tarjolla on todella mukavia retkiä, unohdan Tukholman vertailut tällä erää.

Loppupäätelmät

Loppujen lopuksi löysin siis loistavia opastettuja kierroksia ihan yksittäisille matkailijoille sekä pienryhmille kohdistettuna. Tours by locals välittää palveluitaan sekä omatoimimatkailijoille että matkatoimistoille, ja tarjonta ainakin Helsingissä on erikoistunut risteilymatkustajiin.

Yrittäjähenkinen opas voi siis tarjota palveluitaan kansainvälisille matkailijoille online-varasmahdollisuudella ilman kalliita alkukustannuksia. Result!

Tnooz teki aikoinaan kattavan listauksen alan toimijoista. Listaus on hiukan aikansa elänyt (vuodelta 2011), mutta lienee kuitenkin käyttökelpoinen jos on kiinnostunut aktiviteettitarjonnasta verkkomaailmassa: http://www.tnooz.com/article/ultimate-guide-to-the-specialist-tour-and-in-destination-activity-market/.

Mitähän mietteitä herää tästä asiasta opastuksen guruille. Mahtaakohan  vaikkapa bloggareilla Anu  tai Ullis olla mielipidettä asiasta?

Advertisement

Avainsanat: , , , , ,

9 responses to “Verkkokaupasta opastettuja kierroksia?”

  1. viatourismus - matkalla says :

    Kiitos hyvästä postauksesta! Laitan tämän jakoon oppaille FB:n kautta ja kyllä – Anu-bloggarilla on mielipietiä asiasta 🙂
    Yrittäjähenkisiä ja yrittäjä-oppaita on koko ajan enemmän, sellainen olen itsekin. Muutos on ollut nopeaa, mutta pysymme muutoksessa mukana. Joka vuosi ainakin minulle tulee enemmän toimeksiantoja suoraan maailmalta, jo nyt, vaikka en ole vielä edes aloittanut varsinaisesti itseni markkinointia oppaana.
    http://www.helsinkiguides.fi -sivustelle ollaan rakentamassa oppaiden verkkokauppaa, sitä me nyt odottelemme ja toivomme, että kauppa alkaa käydä.

  2. Marjo Ranta-Irwin @ Blueberry Consulting says :

    Kiva kuulla että alan ekspertti piti postauksestani 😀 . Hienoa että pysytään muutoksessa mukana arvioimalla toimintatapoja ja -ympäristöjä ajan hengessä. Mielenkiinnolla seuraan Helsinki Guides -sivuston kehittymistä ja toivotan paljon onnea kehitystyölle!

  3. viatourismus - matkalla says :

    Ja vielä jatkona aihe, josta olen blogissakin kirjoittanut; on ehdottoman tärkeää, että matkailualan ammattilaisia arvostetaan ja tehdään mm. opastusten ostaminen helpoksi, jotta matkailijat eivät ”sortuisi” kaiken aikaa kasvavan ilmaispalvelun käyttäjiksi. Sinänsä ihan hyviä formaatteja, mutta matkailualan ammattilaisen näkökulmasta kuitenkin harmaan talouden tukemista.

    • Marjo Ranta-Irwin @ Blueberry Consulting says :

      Se on totta että netti täyttyy esim. groundsourcing -hengessä tehdyistä palveluista joista löytyy paljon vinkkejä & ohjeita matkailijoille. Olen varma että matkailijat olisivat kiinnostuneita käyttämään mielenkiintoisia opaspalveluita,jos niistä olisi helposti löytyvää tietoa ja ostaminen olisi helppoa. Markkinoinnin merkitystä ei voi aliarvioida eikä indiksien tapauksessa takuulähtöjä.

  4. Berit Mariani-Cerati says :

    Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta, saimme siitä vahvistusta jo tiedossa olevien jakelukanavien tärkeydestä, mutta myös vinkkejä uusista. Ja huomaamme että omaan markkinointiin pitää nyt todella panostaa, jotta päiväretkemme löytyisi netistä.

    Vappuun mennessä pitäisi omat uudet verkkosivut olla valmiit jonka jälkeen voimme linkittää ne moneen eri paikkaan.

    Eli FRIMAN MATKOJEN kesän päiväretket Länsi-Uudenmaan kauneimpiin ja kiinnostavimpiin kohteisiin lähtevät kesäarkipäivisin Juhannuksesta alkaen Helsingin Mikonkadulta.

    Takuulähdöt ja varattavissa http://www.netticket.fi:n kautta, joka on edullinen ja toimiva nettiratkaisu myös pienille toimijoille.

    Päiväretket tulevat myyntiin myös Helsingin Kaupungin Matkailutoimistoon sekä Helsinki Ekspertin Rautatieaseman pisteeseen.

    Opastukset suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

    Katso enemmän tietoa http://www.frimanmatkat.fi!

    • Marjo Ranta-Irwin @ Blueberry Consulting says :

      Kaunis kiitos Berit! Odotan todella mielenkiinnolla teidän ensi kesän päiväretkiänne. Nyt vain kova markkinointi pystyyn, jotta matkailijat tietävät jo matkasuunnitelmia tehdessään tästä upeasta retkivalikoimasta. Hienoa Länsi-Uusimaa ja Friman Matkat!

  5. Oulun seudun oppaat ry says :

    Onhan niitä vähän Lapin eteläpuolellakin. Esim. Oulussa: http://www.goarctic.fi , jonka kautta myydään myös Oulun seudun oppaiden palveluita.

    • Marjo Ranta-Irwin @ Blueberry Consulting says :

      Kiitos Oulun seudun oppaat!! Onpa hienot sivut, en olekaan ennen törmännyt näihin! Yritin innoissani testata verkkokaupan toimintaa (englanninkielisillä sivuilla), mutta tainnut ihan osata käyttää palvelua. Saako indikset ostaa sieltä opastettuja retkiä?

  6. Oulun seudun oppaat ry says :

    Kyllä, se onnistuu kun menee sivujen kohtaan Matkailijalle / Travelers jankatsoo sieltä viikko-ohjelman kohdalta tarjolla olevat kierrokset ja paketit. En ole ihan niin tarkasti katsonut, joko siellä on ensi kesän kierrokset tarjolla verkkokaupassa asti, mutta tulevat sinne, jahka sesonki alkaa 🙂 .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: