Museot ulkomaisen matkailijan matkasuunnitelmaan

Työskentelen nykyisin paljon kulttuurimatkailun parissa. Kulttuurimatkailussa paikalliset museot ovat lähes aina matkailijan silmissä alueen houkuttelevuuden kannalta erittäin merkittävässä asemassa. Tosin joskus museot itse eivät tätä tunnu mieltävän.

Kun itse reissaan ulkomailla, museot kuuluvat kaupunkilomani peruspalikoihin. Suunnittelen lomani käyntikohteet aika tarkkaan etukäteen – sitä tarkemmin mitä lyhempi loma on. Viikonloppureissulla ehtii kummasti käymään parissakin mielenkiintoisessa museossa, etenkin jos etukäteen saa sellaisen mielikuvan että ne ovat paikkakunnan merkittävimpiä nähtävyyksiä. Mutta tietoa on oltava etukäteen jotta suunnitelman voi tehdä hyvin.

RIAN_archive_437105_Visitors_of_the_Louvre_Museum

Pariisissa valtava Louvre täyttyy päivittäin matkailijoista. Mietipä pitkää viikonloppua Lontoossa? Siinä ehtii helposti pyörähtämään British Museumissa, Oxford Streetin ja We Will Rock You -musikaalin välissä. Lontoossa asuneena voin sanoa että miljoonat muutkin turistit ajattelevat näin. Lontoolaiset itse odottavat tammi-helmikuuta, jolloin museoihin voi piipahtaa vaikkapa lounastunnilla, ilman että joutuu käymään käsirysyä jo pyöröovissa espanjalaisten luokkaretkeläisten kanssa.

Moni kansainvälinen matkailija myös Suomessa haluaisi käydä matkansa aikana museossa. Etenkin ne, jotka ovat kaupunkilomalla. Museoille kv-matkailijat tuovat tuloja lippu-, kahvila- ja myymäläostoillaan. Alueen matkailumarkkinointiväelle vetovoimaiset museot ovat helmiä. Museokävijöiden kerrannaistalousvaikutukset alueilla ovat merkittävät.

Ulkomainen matkailija viipyy Suomessa keskimäärin vain 2,09 yötä. Kuinka siis saada pikaisesti kaupungissa käyvä matkailija juuri sinun museoosi, etenkin kun käytössäsi oleva markkinointibudjetti on hyvin rajallinen?

Minä kannustaisin tyytyväisiä kävijöitä kertomaan kokemuksistaan muille matkailijoille.

Jos museo tarjoaa ilmaisen WiFi – verkon, se kannattaa myös kertoa kävijöille. Jopa kannustaa sen käyttöön. Selfiet museoissa olivat kovaa kamaa muutama kuukausi sitten, mutta kyllä ne kelpaavat vieläkin erinomaisesti markkinointitarkoituksiin.

Jos museo on suurehko, kannattaa matkailija ohjata tutustumaan juuri niihin merkittävimpiin kohteisiin jotta käynti on mahdollisimman antoisa. Käyttäisin itse osan budjetista lyhyen kartallisen esitteen  ”merkittävimmät nähtävät” painamiseen tai tuottaisin tiedot omalle verkkosivulle (jota matkailija voi sitten käyttää apunaan sillä ilmaisella WiFillä omalla älypuhelimellaan).

Markkinoinnin kannalta panostaisin ehdottomasti jo olemassa oleviin matkailijoille suunnattuihin kanaviin, joita suurin osa turisteista kuitenkin käyttää. Nuoremmat käyttävät esim. Instagramia, joka voi toimia joillekin museoille erinomaisesti yhtenä markkinointikanavana.

Mutta tärkein kanava lienee kuitenkin TripAdvisor, josta kaikki kuitenkin katsovat mitä paikkakunnalla kannattaa tehdä. Maailmalla monet museot näkevät TripAdvisorin tärkeimpänä sähköisenä markkinointikanavana, aivan kuten muutkin nähtävyydet.  Nähtävyydet ja museot voivat aktiivisesti kannustaa kävijöitä kirjoittamaan suosituksia. Mitä korkeammalla listauksissa museo on, sitä enemmän se houkuttelee kävijöitä.

TripAdvisor on julkaisi  viime syyskuussa Travellers’ Choice – listauksen käyttäjiensä suosituimmista museoista Suomessa. Sijoitus perustuu kävijöiden antamaan pisteytykseen ja suositusten määrään.  Top 10 näytti tältä:

Mannerheim museo

  1. Mannerheim-museo, Helsinki
  2. Seurasaaren ulkomuseo, Helsinki
  3. Aboa Vetus & Ars Nova, Turku
  4. Luostarinmäki, Turku
  5. Heureka, Vantaa
  6. Luonnontieteellinen museo, Helsinki
  7. Suomen Kansallismuseo, Helsinki
  8. Arktikum, Rovaniemi
  9. Ateneum, Helsinki
  10. Kiasma, Helsinki

Olen varma että kaikki nämä listatut museot hyötyvät tälle listaukselle pääsystään. Jos haluaa oppia mistä matkailijat pitävät museokäynnillään, voi lueskella näiden luokan priimusten saamia käyttäjien arvioita.

Kaikilla museoilla ei ole mennyt yhtä hyvin.  Siitä kertoo YLEn ruotsinkielinen artikkeli, joka listaa TripAdvsorin käyttäjien suuret pettymykset Helsingissä. Kävijöiden kommenteista kannattaakin ottaa onkeensa jos kansainvälisten matkailijoiden tulovirta kiinnostaa.

Artikkelin voi lukea täältä: http://svenska.yle.fi/artikel/2015/01/30/har-ar-helsingfors-bottennapp-enligt-turisterna-pa-tripadvisor .

Mitä sinä tekisit jos olisit museon markkinointivastaavan kengissä?

Advertisement

Avainsanat: , , , ,

3 responses to “Museot ulkomaisen matkailijan matkasuunnitelmaan”

  1. viatourismus - matkalla says :

    Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos!
    Suuri osa museokävijöistä kaipaa ehkä esittämääsi mallia siitä, että vierailusta saa ”tehot irti” helposti ja tehokkaasti, mutta kun kysyt, mitä tekisin museon markkinontivastaavan kengissä, keskittyisinkin ihan toiseen kohderyhmään.

    Kohdistaisin markkinointitoimia niille matkailijoille, jotka eivät haluakaan saada kaikkea annettuna, vaan haluavat itse löytää museon mielenkiintoisimmat ja ehkä myös vähiten tunnetut aarteet. Markkinoisin niille, jotka eivät halua vain nähdä museossa, vaan myös kokea, mielellään moniaistisesti.Tällöin markkinointitoimet alkavat museon näyttelyiden suunnittelusta. Upea esimerkki tästä on juuri avattu näyttely islantilaisesta Björkista New Yorkin Modernin taiteen museossa ( MoMa): http://www.hs.fi/kulttuuri/a1425534149484

    MoMa on ehdoton suosikkimuseoni ja yksi asia siellä oli hyvin hoidettu; paikalla on vapaahtoisia taiteen harrastajia, jotka neuvoivat niiden taideteosten luokse, joita kävijänä en löytänyt. Jollakin tavalla se tuntui ihanalta vaihtelulta kaiken digitaalisen ja mobiililaitteistetun kehityksen vastapainona, vaikka kehitystä kannatankin.

    Kohtasin paikallisen, sain mahdollisuuden keskustella hetken Frida Kahlosta ja jakaa innostuksen taiteeseen. Olisin ollut valmis maksamaan saamastani palvelusta; siitä että museossa olisi oppaita, jotka vain neuvoisivat ja keskustelisivat hetken tai jotka lähtevät mukaan kierroksellle; minä en tarvitse museossa välttämättä aina opasta, joku muu taas haluaa, että opas on mukana koko ajan – opasutpalveluita voisi siis olla moneen tarpeeseen. Minulle riittää usein se, että taide vie minut tunteiden ja kauneuden maailmaan.

  2. Marjo Ranta-Irwin @ Blueberry Consulting says :

    Anu – aivan oikeassa olet, museokävijöitä on monenlaisia. Täytyy myöntää että itse ajattelen useimmiten sitä perusmatkailijan suurempaa massaa, jonka huomion yritän saada kohdistumaan johonkin tiettyyn asiaan.Tässä tapauksessa museoihin. ’Paikallsoppaat’ ovat varmasti loistava tuotteistamisidea museoille. Maailmalla vapaaehtoistyöntekijöiden määrä on merkittävä museosektorilla, mutta lieneekö suomalaisissa museoissa riittävästi ’museoiden ystäviä’. Vapaaehtoistyönteko kun ei ole kovin yleistä meillä. Mutta mielenkiintoinen ajatus!

  3. Marjo Ranta-Irwin @ Blueberry Consulting says :

    HS julkaisi 23.3.2015 aihepiiristä artikkelin ”Maailman suurimmat museot kisaavat turisteista”: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1426995235078?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-3 . Hesari haastatteli myös muutamia museokävijöitä: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1426995326360?ref=hs-art-artikkeli .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: