Täydellisen loman elementit – kansainvälisen työpajan tulokset
Kävin tänä syksynä kouluttautumassa Lontoossa. Aihepiirinä oli fasilitointi eli lisäoppia tuli haettua erilaisten työpajojen, kokousten ja prosessien vetämiseen. Kurssi on osa kansainvälisen Institute of Cultural Affairs –järjestön koulutusohjelmaa, mistä johtuen King’s Crossin lähellä sijaitseviin koulutustiloihin oli saapunut reilun kymmenen hengen innokas opiskelijaryhmä ympäri Eurooppa.
Tavoitteena oli oppia kaksi uutta fasilitointimenetelmää ja jokainen sai osallistua myös ’hands on’ –työskentelyyn muiden oppilaiden toimiessa fasilitaattorin paimentamana ryhmänä.
Koska ryhmä oli herkullisen kansainvälinen (mukana oli brittejä, saksalaisia, italiaisia ja itä-eurooppalaisia), halusin ehdottomasti käyttää tilannetta hyväkseni valitsemalla oman ryhmätyöni kohteeksi matkailuun liittyvän aihepiirin. Ryhmäni tavoitteena oli löytää täydellisen loman elementit eli aiheena oli ’’What are the key elements of a perfect holiday?” Lue lisää…
WTM 2012 – toinen päivä
World Travel Marketin toinen päivä oli tuttuun tapaan huomattavasti vilkkaampi kuin maanantai. Useimmat jo maanantaina WTM urakkansa aloittaneet ostajat ja myyjät jatkoivat neuvotteluitaan tiistaina, mutta paikalle saapui runsain määrin myös muita alan ammattilaisia. Lehdistön edustajat, bloggarit, matkatoimistoväki ja sekalainen seurakunta matkailulle sydämensä menettäneitä ammattilaisia täytti Excel messukeskuksen hallit ja konferenssihuoneet.
Maanantai oli tiukka business-henkinen päivä, mutta tiistaina show todella pääsi vauhtiin!
Tiistai on semaaritarjonnaltaan mitä loistavin päivä. Kahdeksan aihepiiriltään erilaista seminaarisarjaa tarjosi ajankohtaista tietoa teknologiasta World Responsible Tourism Day -ohjelmaan.
Itselleni mielenkiintoisin semaariesitys käsitteli brittien matkustustrendejä ja kuinka maan taloudellinen tilanne on vaikuttanut ulkomaille suuntauvaan matkailuun. Konsulttiyritys Deloittea edusti Mr Graham Pickett, joka käsitteli sekä maan yleistä tilannetta että sen vaikutusta matkailuun.
Mr Pickettin mukaan brittikuluttaja on vihdoin pääsemässä pinteestä, sillä hänen ostovoimansa on lisääntymässä inflaation heiketessä. Tämän vuoden tamikuussa inflaatioaste oli 3.6% ja syyskuussa 2%. Asuntolainojen alhaiset korot helpottavat elämää, mutta palkkojen staattisuus ja energian odotettavissa olevat hinnannousut saattavat kiristää kuluttajien kukkaron nyörejä.
Deloitte on myös tutkinut kuluttajien matkaostoskäyttäytymistä. Heidän tärkeimpiä huomioitaan suomalaisen matkailuväen kannalta olivat
– britit odottavat edelleen viime hetkeen ennen kuin varaavat matkansa. Britit ovat hyvin hintatietoisia ja toivovat saavansa edullisimman hinnan odottelullaan.
– kaukomatkojen suosio on laskenut
– lyhytlomat kotimaassa sekä lähiseuduilla (Euroopassa) ovat entistä suositunpia
– Etenkin lapsiperheet pitävät kätevidtä all-includive lomista, koska budjetointi on helppoa
– Euron edullisuuden vuoksi britit saavat lomabudjetillaan 10% enemmmän kuin esim. vuosi sitten, mikä tulee lisäämään euroalueen houkuttelevuutta matkailijan kannalta
Pähkinänkuoressa voisi sanoa, että pahin on ohi, mutta vielä on paljon tekemistä että saavutetaan kulta-aikojen matkustusinto.
Lue myös:
World Travel Market 2012 tunnelmia (päivä 1) http://wp.me/p1MALo-g2
World Travel Market 2012 tunnelmia (päivä 1)
Lontoo tervehti vierailijoita kostean kylmällä säällä sunnuntaina. Vaikka saarivaltion lounaisosien asukkaat loysivät itsensä sunnuntai-aamuna valkoisen ensilumen peittämistä maisemista, Lontoo kuitenkin välttyi lumisateilta ja sen mukanaan tuomalta liikennekaaokselta. Vähän kuin korjatakseen ikävähkön tervetuloilman, Lontoo paistatteli upeassa auringon paisteessa maanantai-aamuna. Mikäpä olisi ollut mukavampi ilma suunnata läpi Lontoon World Travel Marketiin, joka pidetään Thamesin rannalla itä-Lontoossa.
World Travel Marketin ensimmäinen päivä on tarkoitettu vain kutsuvieraille ja lehdistölle, niinpä messuhallien mahtavilla käytävillä on normaalisti runsaasti tilaa liikkua. Tosin ovien auettua kymmeneltä, paikalle pyrkineet joutuivat odottelemaan sisällepääsyään jopa jonottamiseen asti. Jonotus tulee jatkumaan tulevinakin näyttelypäivinä sillä paikalle odotetaan jopa 48 000 näyttelyvierasta. Maantai on siis oivallinen päivä tutustua eri osastoihin, jos omilta neuvotteluiltaan ehtii. Tässä muutamia tunnelmakuvia maanantailta.
Warner Bros Harry Potter Studio Tour – draaman kaarta elämykseen
Kun vierailin kesällä Warner Brothers Harry Potter Studio Tourilla (viralliselta nimeltään Warner Bros Studio Tour London – The Making of Harry Potter), mieleeni tuli ajatus että paikka on varmastikin parhaiten suunniteltu ja toteutettu matkailuelämyskohde, jossa olen koskaan käynyt. Niinpä suosittelen visiittiä kyseiseen kohteeseen erittäin lämpimästi kaikille niille matkailualan ihmisille, jotka ovat työkseen tuottavat matkailuelämyksiä, markkinoivat matkailukohteita tai ovat muuten vain Harry Potter faneja. Lue lisää…
Kuinka sosiaalinen media ja internet ovat vaikuttaneet matkailuun (infograafi)
Joka syksyinen matka Lontoon World Travel Market – tapahtumaan häämöttää jo viikon loppupuolella. Neljä päivää tulee täyttymään aamusta iltaan tapaamisista, neuvotteluista, bloggaritapahtumista, työpajoista, seminaareista ja tietenkin asiaan kuuluvista iltamenoista.
Suunnitellessani etukäteen ohjelmaa itselleni, päätin että aimo osan ajastani tulee viemään Social Travel Marketin seminaarit ja paneelit. Etenkin videoiden käyttöön ja bloggareihin liittyvät seminaarit vaikuttavat erityisen mielenkiintoisilta. En ole varmastikaan ainoa, jonka suurimman mielenkiinnon kohde on vuosien varrella vaihtunut teknologiapainotteisesta sosiaalisen mediaan. Lue lisää…
Mobiilipalvelut matkailualalla – osa 2
Matkustin pari kuukautta sitten Lontoossa ruuhka-aikaan, jolloin juna oli täynnä töistä kotiin suuntaavia työmatkalaisia. Totesin hetken kuluttua että olin yksi harvoja matkustajia joka EI käyttänyt mitään mobiililaitetta matkan aikana. Vielä pari vuotta sitten, kun itsekin matkasin säännöllisesti Lontoon ruuhkissa, minä ja kanssamatkustajat luimme ajankuluksemme pokkareita. Lue lisää…
World Travel Market kuulumisia
Vietin viime viikon Lontoossa haistellen matkailumaailman uusia tuulahduksia. World Travel Market -ammattilaistapahtuma on ollut minulle jo vuosia tärkeä tapahtuma, vaikka pari viime vuotta onkin jäänyt harmittavasti väliin. Nyt oli korkea aika elvyttää tämä joka syksyinen traditio!
WTM kerää vuosittain matkailuväkeä ympäri maailmaa Lontoon Docklandseille ja tänä vuonna paikalla oli ilmeisesti noin 50,000 alan ammattilaista. Nelipäiväinen WTM täyttää Excel –messuhallien 100,000 neliömetriä ääriään myöten huikeilla väreillä, musiikilla, tanssiesityksillä sekä kymmenillä eri kielillä; täällä voi todellakin nähdä maailman yhden katon alla. Lue lisää…